MR-sisällöt ja hologrammit

KEXRI-saukko

Yritys voi hyödyntää MR:ää tarkoituksiin, joissa tarvitaan virtuaalisten objektien saumatonta sijoittumista reaalimaailman objektien lomaan ja käyttäjän halutaan voivan manipuloida sitä jollakin tavalla.

Tutustu alla MR-sisältöjen soveltamiseen.

Mitä ovat MR-sisällöt?

MR-sisällöissä reaalimaailman todellisuus ja virtuaalinen todellisuus yhdistyvät toiminnalliseksi kokonaisuudeksi, jossa fyysiset ja digitaaliset kohteet ovat rinnakkain ja reaaliaikaisessa vuorovaikutuksessa keskenään. 

Mihin MR-sisältöjä voidaan käyttää?

MR:ää voidaan käyttää esimerkiksi etäohjaukseen sekä suurien laitteiden kokoamisen ja huoltamisen harjoitteluun. Sen avulla voidaan esimerkiksi ”heijastaa ilmaan” sovellusten käyttöliittymiä. MR-teknologia on vasta tekemässä tuloaan eikä sitä hyödynnetä vielä samassa määrin kuin lisättyä tai virtuaalista todellisuutta.

Yhdistetyn todellisuuden käyttö edellyttää sopivaa päätelaitetta, kuten MR-laseja. Lasien avulla käyttäjä näkee virtuaalisisältöjen lisäksi myös ympäröivän reaalimaailman. Käytännössä tähän vaadittava tekniikka on vielä melko kallista, ja toistaiseksi sisältöjenkin määrä on varsin rajallinen. 

Tarvittavat laitteet

  • MR-lasit

Lue lisää:

  • xxxxxxx

Our Expertise

Id elit mauris neque, purus dui turpis gravida id viverra nunc sit risus quam ornare et massa viverra porta risus justo lectus morbi pulvinar non bibendum nisl quisque donec nunc facilisis fermentum.

01. Blood Bank & Chemistry

Nulla viverra egestas sapien mollis a molest ullamcorper aenean.

02. Coagulation & Cytology

Magna non in suspendisse arcu, lacus ut euismod arcu velit amet lacinia.

03. Hematology & Histology

Est velit cursus eu in amet tortor, in egestas tortor euismod diam.

Latest Case Studies

Imperdiet aliquet est vel nulla turpis eu consequat ullamcorper a egestas suspendisse faucibus eu velit, phasellus pulvinar lorem et libero et tortor, sapien nulla.

Address

123 5th Avenue, New York, US

Call Us

+1 123 456 7890

Email Us

info@example.com

Subsribe To Our Newsletter

Stay in touch with us to get latest news and special offers.

Scroll to Top